kirjoituksia yksiöstä memento mori

Surujen Puola

Lähdin Suomesta sateista säätä pakoon, mutta sainkin päälleni hyökyaallon Puolan historiaa. Puola, jonka historia on ollut merkillistä kaaosta; surullista ja traagista valloitussotineen ja keskitysleireineen kuten myös mahtavaa ja kaunista Kopernikuksineen ja Chopineineen. Mutta etenkin maan lähihistoria todistaa julminta ja kauheinta aikaa, mihin ihminen on koskaan pystynyt.

Kadut Varsovassa ja Krakovassa muistuttavat karmaisevista vuosista natsihallinnon alla. Kävellessäni noita juutalaiskortteleita voisin melkein sovittaa ne televisiosta näytetyt mustavalkoiset dokumentit ja kirjoista nähdyt valokuvat näille kaduille ja mielikuvissa hypätä ajassa seitsemänkymmentäviisi vuotta taaksepäin ihan kuin itse olisin paikan päällä. Nämä kadut olivat silloin sekasorron vallassa. Tuossa sotilaspukuiset tarkistavat juutalaismiehen henkilöllisyyttä, ravistelevat ja tönivät miestä väkivaltaisesti. Ikkunoita särjetään, aseiden laukauksiakin kuuluu. Ihmiset ovat hätääntyneitä, karkuun juoksijoita ammutaan. Melkein kaikilla on rinnassaan merkkinä Daavidin tähti ja sotilaspukuisilla hihassaan natsimerkki - jokainen tietää puolensa. Kuuluu itkua ja karjuntaa.

Varsovan kansannousu. 1. elokuuta 1944 tasan kello 17.00 viisikymmentätuhatta ihmistä nousee Varsovassa natsihallintoa vastaan. Vain puolet on heistä aseistettu. Kaupunkilaisilla elää toivo, kansannousu näyttää onnistuvan. He uskovat puna-armeijan tulevan avuksi, joka on edennyt jo kaupungin liepeille. Rintamalinjat ovat lähimmillään muutama sata metriä. Mutta turhaan. Puna-armeija keskeyttää hyökkäyksen ja antavat heidän tapella keskenään. Hitler raivoaa, kun kansa panee vastaan. Hän antaa käskyn tuhota kaupunki maan tasalle. Himmler lähettää kaksitoistatuhatta SS-sotilasta lisää omiensa avuksi kaupunkilaisia vastaan. Heistä suurin osa ovat karaistuneet jo aikaisemmilla rintamilla. Kansannousu kestää kolme kuukautta, jossa kaksikymmentätuhatta sotilasta ja parisataatuhatta siviiliä kuolee. Vangit viedään keskitysleireille, kuten Auschwiziin. Varsova on pommittu täysin raunioksi. SS-joukot kiertävät vielä talo talolta ja ampuvat jokaisen vastaantulijan. Tämän jälkeen hyökkää puna-armeija ja valtaa kaupungin. Reilun miljoonan ihmisen asuttama Varsovan kaupunki hiljenee. Pommitusten ja sotimisen jälkeen sen raunioissa elää enää tuhat ihmistä.

Auschwitz-Birkenaun keskitysleiri. Sanotaan että, kun kerran keskitysleirillä on käynyt ei tule enää samana ihmisenä takaisin. Pihan parkkipaikka on ihmisiä täynnä. Museoon jonotetaan. Aika moni siis tulee muuttumaan. Pihalla myydään jäätelöä ja pikkupurtavaa. On päärakennuksessa ravintolakin, mutta 40-luvulla rakennuksella oli eri tehtävä - toimia uusien vankien vastaanottopaikkana. Heti sen jälkeen on sisäänkäynti piikkilangoilla piiritetylle leirille. Portin päällä lukee "Arbeit macht frei", työ tuo vapauden. Sitten onkin sarja punaisia tiilitaloja asumuksineen, sairaaloineen, kuritushuoneineen, joissa tapahtui ihmiskuntamme järkyttävimmät kohtalot. Kaasu- ja polttokammioissa sekä kuritushuoneessa kyltti kertoo toivovan sisälle astuvaa käyttäytymään arvokkaasti ja kunnioittaen, sillä tällä paikalla on kuollut paljon ihmisiä. Jo sen lukeminen kouraisee.

Auschwiz-Birkenaun keskitysleirillä murhattiin arviolta yksi ja puolimiljoonaa ihmistä. Jokaisella  yksilöllä sama helvetillinen kohtalo.

Rakennusten sisään on rakennettu erityisiä esittelytiloja. En saa mielestäni kahta asiaa. Leiriltä kuvatulla videolla pikkulapset vilkuttelevat kameralle piikkilanka-aidan takaa. He ovat pukeutuneet ylisuureen raidalliseen vaatteeseen ja esittelevät käteen tatuoitua numerosarjaa. He näyttävät jostain kumman syystä huolettomilta, ehkä jopa hymyilevät. Toisessa kuvassa alle viisivuotias poika taluttaa etummaisena kahta pienempää lasta käsi kädessä kohti kaasukammiota. He ikään kuin johtaisivat takana tulevaa joukkiota surman suuhun. Tietävätköhän minne menevät? Tekisi mieli kaapata nuo kolme turvaan tai huutaa, että ei sinne! Vitriineissä on leirillä kuolleiden omaisuutta, tonneittain hiuksia, vaatteita ja kenkiä. Myös pikkuisia lasten kenkiä. Olenhan minä ollut tietoinen tästä, mutta silmät kostuvat väkisin.

"Kuolemanmuuri". Ihmiset ammuttiin tätä muuria vasten. Se on täynnä muistoseppeleitä, myös Saksan ministeriöltä. Vieressä on hirttopuomi. Huomaan miettivän sisäänkäynnin päällä olevaa kyynistä tekstiä, arbeit macht frei. Ajattelen vapautta. Olen lukenut ihmisistä, jotka olivat olleet täysin orjuutettuja ja fyysisen vapauden menettäneitä, silti he ajoittain ja tarvittaessa pystyivät tuntemaan itsensä täysin vapaiksi. Vapaus oli heille mielentila. Se pelasti heidät. He olivat löytäneet jonkinlaisen oikean rytmin ruumiin, sielun ja henkisen olomuodon kanssa. Vaikka näennäinen fyysinen vapaus oli heiltä täysin viety, he pystyivät tuntemaan itsensä todella vapaiksi. Se ei ollut ns. amerikkalaista unelmaa vapaudesta.

Oskar Schindlerin tehdas. Elokuvan olette nähneet. Tehdas on harmaanvalkoinen ja mitättömän näköinen. Täällä tämä mies pelasti oman henkensä uhalla tuhatkaksisataa ihmistä tuolta kauhistuttavalta keskitysleiriltä ja lähes varmalta kuolemalta. Hän pystyi huutamaan: "Ei sinne!", ja rohkeni myös tehdä sen. Hän kaappasi ihmiset turvaan. Tehtaalla työskennellyt juutalaisnainen kertoo, ettei luku jää vain tuhanteenkahteensataan selvinneeseen. Schindler pelasti lukemattoman määrän maailmoja, jotka syntyivät heidän jatkaessaan sukua lasten ja lastenlasten muodossa. Tehtaan seinälle on kiinnitetty plakaati: "Whoever saves one life, saves the world entire".

Tätä kaikkea näin. Sitten mietin omaa aikaamme, Suomea, omaa elämääni. 

Rauha. Rauha tulee jakamalla omaa elämäänsä muiden kanssa, myös ventovieraiden. Rauha tulee keskustelemalla, ei sotien, aseiden tai vihanpidon kautta, eikä se tule muita alistamalla tai nöyryyttämällä. Rauha tunnustaa omat virheensä.

Vapaus. Vapaus on mielentila. Ei samaa hokeva horkka, vaan uutta luova ja järjestäytynyt. Omaisuudella ei ole vapauden kanssa välttämättä mitään tekemistä. Vapaus pystyy löytämään rutiinistakin uusia puolia.

Historia. Lue ja opi, mutta ole aina kriittinen lukemallesi ja oppimallesi. Ja kuten Auschwizin keskitysleirin eräässä plakaatissa luki: "The one who does not remember history is bound to live through it again".

Ja ole rohkea. Tarvittaessa ole rohkea.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat