Klassisen työn vieroksujat tulevaisuuden työn airuet?

Tänään Aamu-tv:n Jälkipörssissä Ulpu Iivari (sd) kertoi järkyttyneensä mediahuomiota saaneista  "ideologisista työttömistä". Hänen mukaansa länsimaisessa kulttuurissa, antiikin Kreikan filosofiasta lähtien, ihmisyyteen on kuulunut katsoa omaa nokkaansa pidemmälle. Sitä nämä työttömät eivät Ulpu Iivarin mielestä ilmeisesti tee. Työttömien ulostulot, jotka eivät ole kiinnostuneita tekemään minkäänlaista työtä, ovat puhuttaneet suuresti kansalaisia. Jälleen kerran tuntui suomalaisiin iskeneen jo tyypilliseksi muodostunut joukkopsykoosin kaltainen yhteinen pöyristyminen. 

On heti syytä kirjoittaa, ettei nykymuotoinen suomalainen yhteiskunta pyöri ilman työntekijöitä ja heiltä verotettavia tuloja, joista kustannetaan kaikki merkittävät yhteiskunnalliset palvelukokonaisuudet. Tämä on tosiasia. Keskusteluissa ei kuitenkaan ole päästy taaskaan pöyristymistä pidemmälle.

Kansalaisten järkytys "ideologisista työttömistä" kertoo paljon suomalaisten suhteesta työhön, suo-kuokka-ja-jussimaisesta työkulttuurista, jossa ei välttämättä ole pohjimmiltaan mitään väärää. Työ nostetaan suomalaisten keskuudessa usein yhdeksi elämän tärkeimmistä asioista perheen, turvallisuuden ja terveyden rinnalle. Tämän yleisesti havaitsee, kun tutustumme uuteen ihmiseen. Silloin lähes ensimmäiseksi tiedustelemme, millaista työtä hän tekee. Osaltamme myös arvotamme ihmisiä tämän perusteella. Varsinkin ahkeruudesta ja kiireestä jaksamme pröystäillä työpaikan käytävillä samalla kun vertailemme kenen kalenteri on täysinäisin! Suomen kaltainen protestanttinen työetiikka ja sen arvottaminen ei ole samanlainen kaikissa maissa. Yhdysvalloissa omistukset ja pankkitilin paksuus, tai Intiassa/Afrikan maissa hengellisyyteen ja uskontoon liittyvät seikat lienevät arvoasteikossa ne, joista puhutaan enemmän.

Mutta miten käy tulevaisuuden työn ja työpaikkojen? Itse kunkin olisi oltava huolissaan omasta työpaikastaan, kun digitalisaatio tulee eri tutkimusten mukaan viemään työt isolta osalta sini- ja valkokaulustyöntekijöistä. On puhuttu, että totutunlainen rehkintä katoaisi lähivuosina kolmannekselta, puolelta tai lopulta jopa yli 90%:lta työtätekevistä. Suuruus riippuu pitkälti siitä, kuinka kauas tulevaisuuteen tutkijat katsovat. Näyttää kuitenkin siltä, että robotisaatio/keinoäly tulee viemään todennäköisemmin enemmän työpaikkoja, kuin mitä menetettyjen tilalle saadaan. Hyvin epätodennäköistä on, että tällaisessa  murrostilanteessa (joka on juuri käynnissä) vähemmän tai enemmänkin koulutetuista työntekijöistä saadaan kaikilta osin uudelleenkoulutettua esimerkiksi koodaria tai robotiikka-asiantuntijaa. 

Vapaa-aika on lisääntynyt länsimaisissa yhteiskunnissa huomattavasti teollistumisen jälkeen, myös Suomessa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, robotisaatio tulee lisäämään sitä entisestään. Kuulostaako hyvältä?  Klassisen työn väheneminen ja sitä kautta vapaa-ajan lisääntyminen luo kysymyksen työn määritelmästä. Ulpu Iivari otti Aamu-tv:ssä esiin antiikin Kreikan, mutta unohtaa samalla tyystin, että siellä työ, erityisesti raskas fyysinen työ, kuului orjien tehtäviin. Ajattelu, taide, seuraelämä ja politiikka olivat vapaiden kansalaisten etuoikeus (työ), eikä siellä heitä nähty temppeleitä rakentelemassa tai kaivoksissa kivirekeä vetämässä. Palkkatyö nähtiin vapaudenriistona. Mitä siis tehdä lisääntyneellä vapaa-ajalla? Onhan tämä esimerkiksi monen eläkeläisenkin haaste. Koko elämän kestäneen työrupeaman päättymisen jälkeen ei ole mahdotonta, että ilman järkevää tekemistä tartutaan pulloon. Näin käy varmasti monelle työttömällekin. Tällöin poliittisissa keskusteluissa täystyöllisyyden sijaan pitäisi kenties alkaa puhumaan täystoimeliaisuudesta. Suomalaisten olisikin aika kehittää vahvan työkulttuurin rinnalle itselleen mielekkäitä ja kehittäviä vapaa-ajanviettotapoja, joka loisi heille toimeliaisuutta. Voisihan sitä myös työksikin kutsua, jos näin haluaisi. Olihan eräskin julkisuudessa ollut "työtä vieroksuva" kirjoittanut kirjan. Ainakin minun korviini se kuulostaa työltä. Hänelle työmarkkinatuki on ollut apurahan kaltainen tuki unelman toteuttamiseksi.

Aamu-tv:ssä haastateltu työ- ja elinkeinoministeriön virkailija sanoi uskovansa, että todellisia ”työtä vieroksuvia” on vain kourallinen Suomessa. Olen samaa mieltä. Luulen, että Suomessa työttömistä työkykyisistä ihmisistä yli 99% haluaisi edes jonkinlaisia töitä ja kun todellisia työkykyisiä "työtä vieroksujia" on vain  promillemäärä. Mutta kansalaisten järkyttyminen oli suurta! Meidän olisi oltava ennemminkin ylpeitä siitä, jos yhteiskunta mahdollistaa ihmiselle perustoimeentulon, elämisen mahdollisuuden. Mutta samalla, kun vielä tällä hetkellä suurin osa työkykyisistä jaksaa vääntäytyä työpaikalle, niin olisi kohtuullista, että työstä saatava korvaus olisi kilpailukykyinen työttömyysturvaan verrattuna kaikissa tilanteissa. 

Itse käyn vakituisesti töissä. En halua olla "ideologisesti työtön", koska työni kautta saan taloudellisen mahdollisuuden rahoittaa omia vapaa-ajan toimintojani. Pidän työstäni, mutta tunnustettakoon, että osaksi se on myös välttämätön paha, joka vie aikaani pois rakkaasta vapaa-ajastani. Olen myös iloinen veronmaksaja. Näen ympärilläni, mitä verorahoillani saadaan aikaan. Käyn töissä, jotta esimerkiksi perustoimeentulo mahdollistuisi sitä tarvitseville. Mutta myös siksi, että jonakin päivänä tulevaisuuden sukupolvien eivät enää tarvitsisi tehdä niin paljon klassista työtä robotisaation mahdollistaman lisääntyneen vapaa-ajan myötä. Tähän tarvitsemme verorahoilla maksatettua koulutusta ja valmistuneita työtäpelkäämättömiä asiantuntijoita. Töissä käyminen ei ole kaikkein suurin intohimoni, mutta sen kustannuksella saavutan itselleni tärkeät asiat.

Olen vilpittömän iloinen näiden klassisen työn vieroksujien puolesta. He tuntuvat elävän ekologisesti ja askeettisen niukasti, mutta toimeliaina ja tyytyväisinä. Taloudellisiin seikkoihin vedoten minä en siihen täysin huolettomasti kykenisi. Mutta kenties he ovat edelläkävijöitä ja -näkijöitä tulevaisuuden maailmaan, jossa työstä säästynyt aika on korvattu järkevällä täystoimeliaisuudella. Toivon sydämestäni, että tulevaisuudessa tämänkaltainen mahdollisuus toteuttaa itseään leviäsi jokaiselle, jossa olisi myös taloudellisesti laajempi mahdollisuus tehdä tulevaisuuden työtä vapaa-ajallaan kukin tyylillään. Sitä kohti olemme ihmiskuntana menossa.

Huomio! En kirjoituksessa puhu työttömistä työkykyisistä, jotka omistavat aikansa esimerkiksi kaljan juontiin. He eivät selvästikään ole sisäistäneet järkevää toimeliaisuutta, eivätkä ole keksineet vapaa-ajalleen kehittävää tekemistä. En ota tässä kirjoituksessa myöskään kantaa, kuinka robotisaation myötä lisääntyvä vapaa-aika rahoitettaisiin. Siitä on ollut erilaisia kannanottoja maailmalla (kuten robottivero, joka otettiin jo käyttöön Etelä-Koreassa), mutta mielestäni poliittinen ja julkinen keskustelu siitä on ollut karmivan vähäistä, verrattuna siihen, millaisessa murroksessa elämme.

 

mikkish
Helsinki

Helsinkiläistynyt Keski-Pohjanmaan kasvatti. Suurinta on vapaus. Astropoliitti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu