Globaali epätasa-arvo tulonjaon osalta vähenee

Päivän uutiset voivat jättää meidät helposti huomioimasta, että kaikkien katastrofien ja kauhuskenaarioiden ympärille maailmaan mahtuu erityisen positiivisiakin kehityskulkuja. On helpompaa keskittyä valittamaan kuin todeta, että olemme ihmiskuntana edistyneet hyvinkin monella saralla. Väitän, että jos esimerkiksi tekisimme aikamatkan 1800-luvun Suomeen, niin vaatisimme välittömästi pääsyä takaisin pyykinpesukoneen ja internetin ääreen. Kehityksen pystymme näkemään usein vasta pitkällä aikavälillä.

Erityisen helppo on puhua rahasta ja sen valuvioista; varsinkin ellen itse ole tulonjaossa saamapuolella. Tiedämmehän, että rikkain prosentti omistaa enemmän kuin koko muu maailma yhteensä tai että planeetan kahdeksan vaurainta ihmistä omistaa enemmän kuin maailman köyhempi puolikas. Ja jos tähän yhteyteen väittäisin, että globaali epätasa-arvo tulonjaon osalta on kasvanut viimeiset neljäkymmentä vuotta, niin epäilemättä tähän väittämään saisin hyväksyviä katseita. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat, sehän on itsestään selvä asia! Syy tähän olisi tietysti markkinatalous, ahneus, uusliberalismi, Johanneksen ilmestyskirja tai Juha Sipilä.

Mutta väite on väärä. Maailmanlaajuinen epätasa-arvo tulonjaon osalta ei ole kasvanut — se vähenee.

1800-luvulla suurin osa maailman maista eli käytännössä tilanteessa, jossa kaikista köyhimmät maat ovat nykyään. 200 vuotta sitten 95% ihmisistä eli tilanteessa, joka nykyään tunnetaan "äärimmäisenä köyhyytenä”. Suomessa eliniänodote oli tuolloin hiukan yli neljäkymmentä vuotta. Irtolaiset kuljeksivat pitäjissä ja lapset kaskesivat noenpolttamin kasvoin uutta viljamaata. Johan Ludwig Runeberg kirjoitti havainnoistaan Saarijärvellä vuonna 1826:

”Ei voi sanoin kuvata sitä köyhyyttä, joka vallitsee Suomen kansan keskuudessa. Niukka, usein luonnoton ruoka vaikuttaa heidän ruumiinvoimiinsa, ja kun ei tunneta muita ruumiin nautinnoita kuin uni ja lepo, turvaudutaan yksinomaan niihin ja laiminlyödään tekemästä työtä muille. Harvoin nähdään heidän huolenpitonsa ulottuvan lähintä päivää edemmä, eikä sitä sovikaan ihmetellä, kun elatuksen hankkiminen huomiseksi jo antaa heille yllin kyllin huolehtimisen aihetta. Ei mikään teollisuuden haara ole juurtunut tässä pitäjässä . . . Maanviljelijän pahin uhka on hallayö . . . Sanat: hän syö selvää leipää koko vuoden ja: hän on upporikas, merkitsevät siellä samaa.”

Vuoteen 1975 tultaessa maat olivat rikastuneet huomattavasti, mutta ne olivat hyvin epätasa-arvoisia tulonjaon osalta. Köyhimpien ja rikkaimpien maiden välillä oli kymmenkertainen ero. 70-luvun Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa. Peruskoulusta tuli maksutonta, opintotukijärjestelmä ja päivähoito luotiin sekä ensimmäiset isyyslomat pidettiin. Kotitalouksista alkoi löytyä monenlaista teknologiaa: televisiota, pyykinpesukonetta ja C-kasetteja. Samalla kuitenkin suurin osa maailman ihmisistä eli tulonjaon osalta kuten iso osa suomalaisista 1800-luvun alussa: äärimmäisessä köyhyydessä. 

Tänä päivänä suurin osa köyhistä maista on loikannut absoluuttisen köyhyysrajan yläpuolelle. Tämä harppaus on tapahtunut pääosin Aasiassa, erityisesti Kiinassa. Maailman tuloerot ovat pienentyneet. Maat ovat rikastuneet, ja maailman köyhempi puolisko vaurastuu nopeammassa tahdissa kuin planeetan rikkaampi puolisko. 

Vuodesta 1975 globaali epätasa-arvo tulonjaon osalta on laskenut järjestäen ja köyhyys laskenut nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Neljä vuosikymmentä sitten yli kaksi miljardia ihmistä eli äärimmäisessä köyhyydessä. Tänä päivänä heitä on noin 700 miljoonaa. Kolme kertaa vähemmän kuin vuonna 1975. Ekonomisti Max Roser on kirjoittanut, että viimeiset kaksikymmentäviisi vuotta lehtien uutisotsikoissa olisi joka päivä voinut lukea, että äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä laski 137 000 ihmisellä.

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät kuuluu 1900-luvun alkupuolen kertomukseen. Jostain syystä sitä edelleen hoetaan. Nyt tämä kertomus on toisenlainen: rikkaat rikastuvat ja niin rikastuvat myös köyhät.

Maailma on edelleen epätasa-arvoinen. Kehitys on ehkä liian hidasta, mutta oikeaan suuntaan olemme menneet. Miten tähän on tultu? Yksi osatekijä on helposti parjattava markkinatalous ja sen tuottama talouskasvu. Se nostaa ihmisiä pois köyhyydestä ja luo ihmiselle uudenlaisen mahdollisuuden muun muassa terveyden, koulutuksen ja tasa-arvon saralla.

Niin, uskookohan tätä monikaan? Suomi on maailman onnellisin maa, mutta ei iltapäivälehtien kommenttipalstojen mukaan.

 

 

Lähteet:

Our World in Data

Steven Pinker – Enlightenment Now

mikkish
Helsinki

Helsinkiläistynyt Keski-Pohjanmaan kasvatti. Suurinta on vapaus. Astropoliitti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu